Yhteinen Enonsaari – Painovoima ry Enonsaarella

Lahden Tilakeskus on vuokrannut Painovoima ry:lle Enonsaaressa sijaitsevat rakennukset vuodeksi 2022 tavoitteenaan alueen uudelleen elävöittäminen. Yle:n artikkeliESS:in artikkeli (tilaajalle)Uuden Lahden artikkeli

”Lahdessa päätettiin, että nyt saa riittää” – Suomen saastunein järvi on historiaa – Nyt Lahdessa voi ihailla ehdokasta Unescon maailmanperintökohteeksi – Apu.fi artikkeli, Hiukka Hyvä ja Painovoima mukana

Linkki Lahdessa syntynyt, mutta nykyään Helsingissä asuva Miila Hyökki innostui korona-aikana tutkimaan, miten parturien lattialle jääviä hiuksia voisi käyttää huovutettujen mattojen raaka-aineena. Hyökki oli kuullut, että Yhdysvalloissa sellaisia mattoja käytetään öljyn imeyttämiseen ympäristöstä. Nyt Hyökki on hankkinut Lahteen huovutuskoneen. – Odotan tuloksia kahdesta isosta tutkimuksesta, joissa selvitetään, miten hiuksia voisi jatkojalostaa. Tutkimustulokset määrittävät tulevaa kaupallista kehitystyötä, Hyökki …

”Lahdessa päätettiin, että nyt saa riittää” – Suomen saastunein järvi on historiaa – Nyt Lahdessa voi ihailla ehdokasta Unescon maailmanperintökohteeksi – Apu.fi artikkeli, Hiukka Hyvä ja Painovoima mukana Lue lisää »

Uusi Lahti, 15.9.2021, Textile2021 näyttelystä

TEXTILE2021 käsittelee taiteen keinoin tekstiilimateriaalien syntymistä, käyttöä ja kiertoa.Ilmiöitä tarkastellaan tekstiilitaiteen, tekstiilikuiduista työstettyjen teosten, mediataiteen sekä ekodesignin kautta.

Taina De Carvalho luennoimassa kansainvälisessä konfressissa.

Yhteisömme jäsen taideterapeutti Taina De Carvalho Luennoimassa kansainvälisessä Culture, Health and Wellbeing International 2021 konferenssissa tiistaina 22.6 2021. Hän esittää miten taidepohjainen ekososiaalinen pedagogia voi toimia koulussa vastauksena ekososiaaliseen kriisiin. Liput ja aikataulut löytyvät täältä.