Kiertotalouskokeiluista poiki yhteiskuntaa muuttavia ratkaisuja – Viisi kokeilua valittiin jatkorahoitukseen

Valtioneuvoston kanslian Kokeileva Suomi -hanke valitsi helmikuussa toteutettavaksi yhteensä 24 kiertotaloutta edistävää kokeilua.  Kiertotalouskokeiluista syntyi uusia yhteiskuntaa muuttavia ratkaisuja helpottamaan kestävämpää arkea, rakentamista ja materiaalien käyttöä. 4.6. päätösjuhlassa raati valitsi kokeiluista viisi vaikuttavaa ratkaisua hankkeen tukemaan jatkokehittämiseen.

Valitsijatiimi koostui kolmihenkisestä raadista, johon kuului Valtioneuvoston kokeilukulttuurin erityisasiantuntija Johanna Kotipelto, Motiva Oy:n kiertotalouden johtava asiantuntija Ilkka Hippinen sekä Avanto Ventures Oy:n liiketoiminnan kehittäjä Tuomas Pättö.  

Raati pisteytti kaikki kokeilut valintakriteerien perusteella. Valintakriteereinä olivat mm. kokeilun yhteiskunnallinen vaikuttavuus, toteuttamiskelpoisuus, uutuusarvo sekä innovatiivisuus. Lisäksi valinnassa painotettiin ratkaisuja, jotka perustuvat etenkin materiaalien kiertoon, jakamistalouteen sekä digitalisaatioon. Valinnassa peilattiin myös millaisen vaikuttavuusarvon toinen kokeiluvaihe tuo toimijoille sekä miten realistiseksi hyödyt oltiin arvioitu. Lisäksi arvioon vaikutti myös, miten kokeilija oli omaksunut ja kirjannut kokeilun aikana saatuja oppeja. Viisi eniten pisteitä saanutta valittiin 10 000 euron jatkorahoitukseen sekä jatkokehittämisprosessiin. 

Tavoitteena oli toteuttaa yhteistyökumppanimme Lindström Oy:lle lahjakasseja käyttäen materiaalina heille ongelmallista keinokuitua. Onnistuimme valmistamaan materiaalista käyttökelpoisia kasseja ja mikä parasta, tajusimme materiaalin monipuolisuuden ja monet mahdollisuudet”, kertoo Painovoima ry:n hankekoordinaattori Sanna Virta.

Jatkorahoituksen saaneet kokeilut tulevat saamaan syksyn aikana sparrausta kokeilun jatkokehittämiseen.

Tiedote julkaistu: https://www.kokeilunpaikka.fi/fi/post/1706/7/kiertotalouskokeiluista-poiki-yhteiskuntaa-muuttavia-ratkaisuja-viisi-kokeilua-valittiin-jatkorahoitukseen/

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *