Painovoima Bitesin vetäjäksi nuorta energiaa

Mukkulan rantakahvila Painovoima Bitesin kesän toimija on valittu. 18-vuotias Casper Vuorinen opiskelee parhaillaan liiketoiminnan perustutkintoa ja pääsee kahvilan avulla vaihtamaan kesän ajaksi teorian käytäntöön. Lahtelainen nuorimies odottaa innolla tulevaa. – Odotan hyvää ja lämmintä kesää, paljon erilaisia ihmisiä ja tuttavuuksia sekä uusia kokemuksia, Vuorinen hehkuttaa. – On hienoa päästä tekemään oman näköistä juttua ja päästä …

Painovoima Bitesin vetäjäksi nuorta energiaa Lue lisää »

Länsituulen tuomisia

Painovoima ry toteuttaa Suomi–Japani 100 -juhlavuoden hengessä japanilaisen vesiväripuupiirrosnäyttelyn Pro Puu -galleriassa. Näyttely on esillä 4.–31.5.2019. Mukana on harvinaisuuksia yksityisistä kokoelmista, kuten 1900-luvun alun Shin-hanga -taidekauden mestareiden teoksia, joita on Suomessa harvoin esillä. Toukokuun aikana järjestetään myös maksuttomia työpajoja, joihin yleisö pääsee halutessaan osallistumaan. Lisäksi 11.5. Sataman kesän avauksessa nähdään puupiirrostyönäytös. Tänä vuonna tulee kuluneeksi …

Länsituulen tuomisia Lue lisää »

Painovoima ry mukaan valtioneuvoston kanslian ja Motiva Oy:n kokeiluhankkeeseen

Kiertotaloudessa liiketoimintamallit perustuvat palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen, materiaalien riittävyyteen ja kestävyyteen sekä kierrättämiseen. Valtioneuvoston kanslian ja suomalaisen kokeilijayhteisön yhteistyönä rakentuneen Kokeilun paikan kokeiluhaussa etsittiin uusia kiertotalouden liiketoiminnan mahdollisuuksia teemoissa: muovit, tekstiilit ja rakentaminen. Toteutettaviksi valittiin 24 kokeilua, joista Painovoima sai kunnian olla yksi!

Vapaita työtiloja Sammonkadulla

Oletko etsimässä itsellesi työskentelytilaa? Sammonkatu 8:sta on vapautumassa muutama työtila sekä viidennestä että toisesta kerroksesta, kokoluokaltaan 12-40m2. Katso lisätiedot pdf-tiedostosta ja ota yhteyttä!

Painovoima nyt myös Twitterissä!

”Me uskomme, että maailma kaipaa enemmän tilaisuuksia, joissa ihmiset kokoontuvat yhteen ideoimaan, suunnittelemaan ja implementoimaan rohkeita ratkaisuja ajankohtaisiin sosiaalisiin, ympäristöllisiin ja taloudellisiin haasteisiin”, sanotaan Impact Lahti -hankkeemme kuvaustekstissäkin. Ja jos Twitter on jotain, niin ajankohtainen ja vaikuttava. Vihdoin myös Painovoima löysi tiensä liverryksiin, joten siirry seuraamaan! Tweets by PainovoimaRy

Painovoimalle Aukusti-ehdokkuus – äänestä!

Etelä-Suomen Sanomien Aukusti-kulttuuripalkinnon voittaja valitaan nyt 11. kertaa. Lukijat nimesivät voittajaehdokkaiksi tänä vuonna 23 eri tahoa, joista kulttuuritoimitus ja toimituksen johto valitsivat lopulliselle ehdokaslistalle viisi paikallista kulttuurintekijää. Painovoima sai kunnian olla näistä yksi!

Kiertävä taidebussi

Painovoiman taiteilijayhteisön toimijat keräävät kerran kuussa prässit ja pensselit reppuun, hyppäävät kuvataiteilija Timo Jakolan taidebussiin ja tuovat työpajat Lahden seudun peruskouluihin. Ensimmäisen kerran bussi parkkeerasi taiteilijat Kärpäsen koululle lauantaina 22.9. Päivä on räätälöitävissä koulun toiveiden mukaan 3-6 taiteilijasta ja pajakokonaisuudesta. Päivän aikana koululaisten on myös mahdollista tutustua bussissa Timo Jakolan taidenäyttelyyn.

Tuutti – Cafe & Mate

Painovoima Bitesin kausi on ohi, joten Painovoima laittoi pystyyn uuden yhteisöllisen toiminta-alustan lähemmäs keskustaa, Sammonkatu 8:n pohjakerrokseen! Tervetuloa tutustumaan tiloihin, Tuutin avajaiset järjestetään torstaina klo 13-18 ja loppukuun pop up -kahvila on auki ke-pe klo 11-16. Tämän viikon sunnuntaina myös Mate – Voimajuoma luonnosta -luento ja tasting!

Avoimet ovet Sammonkadulla

Helsinkiläinen kuvataiteilija Riku Mäkinen asuu residenssissämme ja työskentelee Lahden Taidegraafikot ry:n pajalla tämän viikon. Perjantaina 20.7. klo 11-13 pajalla on avoimet ovet, jolloin pääset näkemään taiteilijan työssään ja tutustumaan samalla tiloihin myös yleisesti.